040 188 12 61 info@yhdessa.fi

Runosmäen toimipisteen ensimmäinen vuosi

Yhdessä-yhdistys aloitti toimintansa Runosmäessä noin vuosi sitten lähes tyhjästä, kun aktiiviset runosmäkeläiset siivosivat, remontoivat ja sisustivat pitkään tyhjillään olleen tilan Piiparintorin laidalla yhdessä yhdistyksen väen kanssa maaliskuun alussa 2020. Toiminta käynnistettiin naistenpäivän juhlalla, joka järjestettiin yhdessä Runosmäkiseuran kanssa 8.3.2020. Ensimmäiseen tapahtumaan osallistui 150 ihmistä, joista kolmasosa kävi tutustumassa yhdistyksen uusiin tiloihin.

Koronaviruksen levittyä Suomeen virallisia avajaisia ja ryhmätoiminnan aloittamista oli pakko siirtää, mutta silloinkin kun emme voineet kokoontua, yhdistys järjesti tekemistä alueen asukkaille. Erityisen suosittu oli Kerää kirjain -kilpailu, jonka tarkoituksena oli ottaa talteen päivittäin kirjain toimitilan ikkunasta ja muodostaa niistä lause. Kun kokoontuminen ulkotiloissa tuli mahdolliseksi, laitoimme pystyyn viljelylaatikoita, joissa kasvoi vihanneksia ja muita hyötykasveja, sekä kävimme luontokävelyllä yhdessä ja käynnistimme erillisen ulkoiluryhmän.

Kesäkuun ajaksi pystyttiin järjestämään pienimuotoista ryhmätoimintaa kerran viikossa. Kesäkuussa toimintaan tuli mukaan uusia vapaaehtoisia ja tulevan suunnittelu pääsi hyvin käyntiin. Lisäksi kesäkuussa teimme kesäretkiä lähialueella sekä Runosmäen toimipisteen kävijöiden kesken että yhdessä Varissuon väen kanssa. Kesäkahvilateltta pystytettiin Piiparintorille touko-kesäkuussa aina kun mahdollista. Kesäkahvilassa mainostettiin uuden toimitilan toimintaa ja tutustuttiin alueen asukkaisiin.

Kesälomien jälkeen elokuussa jatkettiin kesäretkiä. Retket Seilin saarelle, opastetulle kierrokselle Naantaliin, Turun Vanhalle hautausmaalle sekä ihan vaan Runosmäen ympäristöön olivat suosittuja. Suosiosta rohkaistuneena aloitimme syksyn toiminnan elokuun lopussa ja ovi pidettiin auki joka arkipäivä. Runosmäessä toimi syksyllä 10 eri harrasteryhmää, ja lisäksi perjantaista tehtiin infopäivä Varissuon toimipisteen mallin mukaan. Nyt myös Runosmäessä sai perjantaisin neuvontaa kaikenlaisissa mieltä askarruttavissa asioissa, kuten työnhaussa tai aikuisopiskelijoiden läksyissä.

Maaliskuussa peruuntunut Runosmäen toimipisteen virallinen avajaistilaisuus järjestettiin lopulta 28.8. Se keräsi 82 kävijää ja oli siis todellinen menestys.

Ensimmäisen toimintavuotensa aikana Runosmäessä Yhdessä-yhdistys on saanut yhteistyökumppaneikseen mm. Henrikinseurakunnan, Runosmäkiseuran ja kaupungin eri viranomaisia. Erilaiset yleishyödylliset maahanmuuttajien yhdistykset saavat käyttää Runosmäen tilaa ilmaiseksi, ja tulevaisuudessa pääsemme toivottavasti toimimaan yhteistyössä myös näiden muiden yhdistystoimijoiden kanssa.

Runosmäen toiminnan aloitus ei olisi voinut olla paljon vaikeampaa kuin se koronavuonna oli, mutta uuden kevään tultua meillä on toivoa siitä, että sitkeys palkitaan ja aktiivista kesää seuraa aktiivinen syksy.

Lue myös

Uusi alku

Uusi alku

Moikka! Täällä kirjoittaa Emma, yhdistyksen Runosmäen toimipisteessä elokuussa aloittanut uusi toiminnanohjaaja. Kerron teille vähän syksystäni...

lue lisää

0 kommenttia

Vastaa