040 188 12 61 info@yhdessa.fi

Kivakesä kesätyönuorten näkökulmasta

31.7.2021

Kesän aikana Yhdessä-yhdistyksen työyhteisöön kuului myös muutama kesätyöntekijä, joiden työtehtäviin kuului tässä kuussa esimerkiksi tämän postauksen kirjoittaminen. Tämän postauksen kirjoitimme siis me, Oona ja Helena eli heinäkuun kesätyöntekijät.

Ennen töiden alkamista kävimme tutustumassa muihin työntekijöihin ja työtiloihin. Jo ensimmäisen kohtaamisen jälkeen työkavereista jäi positiivinen kuva. Vastuuohjaajamme Pauliina otti meidät hyvin vastaan. Tapasimme myös Yaiman, joka vaikutti heti alusta saakka todella energiseltä ja iloiselta. Myös työtilat vaikuttivat mukavilta, ne olivat siistejä ja kotoisia. Vierailusta jäi hyvä fiilis, joten töiden aloittaminen ei jännittänyt yhtään niin paljon.

Ensimmäisenä päivänä tapasimme loputkin Kivakesän väestä: Hannan, Miroslavin ja Nasimin ja päivä lähti hyvin käyntiin. Heinäkuun aikana Kivakesä.-toiminnassa käyneet lapset olivat kaikki todella mukavia. Oli ihanaa nähdä, kuinka lapset tekivät yhdessä kaikenlaista. Yllätyimme siitä, kuinka paljon väki vaihteli kuukauden sisällä. Lasten loputon ilo ja energia sai meidät hymyilemään. Ensimmäisellä työviikolla saimme hienot siniset Turun kaupungin työpaidat, joista oli paljon hyötyä heinäkuun alun helteissä.

Työtehtävät Kivakesässä ovat olleet monipuolisia. Olemme leikkineet leikkipuistossa ja pelanneet jalkapalloa lähes päivittäin. Lapset rakastavat jalkapalloa ja ovat erittäin hyviä siinä. Pieksivät meidät(kin) 15-0. Leikkipuistossa ollaan rakennettu hiekkalinnoja, letitetty hiuksia, keinuttu paljon ja leikitty ”lännen nopeinta”. Vieraileviakin tähtiohjaajia on ollut jotka ovat ohjanneet meille muun muassa ninjagymiä, jalkapalloa, keihäänheittoa, ihmislautapelejä ja museotyöpajoja Turun kaupungin eri museoista. Lisäksi teimme heinäkuussa retken Kupittaanpuistoon ja osallistuimme partiolaisten järjestämään puistosuunnistukseen, johon matkustimme bussilla.

Ollaan todella kiitollisia siitä, että päädyimme molemmat juuri tähän kesätyöhön. Vaikka lasten kanssa työskentelyssä on välillä tullut vastaan haasteita, on se silti palkitsevaa. On ihanaa nähdä kuinka lapset kasvavat ja toimivat yhdessä vaikka eivät valmiiksi tuntisikaan toisiaan. Sama pätee myös meihin vähän vanhempiin. Myös työkaverit tuovat iloa päiviimme niin työajalla kuin sen ulkopuolellakin. On onni, että juuri me kesätyöntekijät päädyttiin yhtä aikaa tänne. Ollaan lähennytty nopeasti ja vietetty aikaa myös vapaa-ajalla.

Kiitämme Kivakesää tästä unohtumattomasta kokemuksesta ja tuntuu jopa vähän haikealta lähteä.

Oona ja Helena

Kesätyöntekijät

Kivakesä kumilla – Runosmäki

Yhdessä- yhdistys ry

Lue myös

0 kommenttia

Vastaa