+358 44 744 5523 [email protected]

Olen harrastanut lännenelokuvia hyvin pitkälti niin kauan kuin muistan. Lännenelokuvat kuvaavat tavallisesti Lännen aikakauden elämää vuosina 1865–1890, mutta ne eivät ole aina sidottuja aikaan tai paikkaan. Länkkäreitä on tehty Yhdysvaltojen lisäksi niin Japanissa, Australiassa kuin myös Suomessa. Vartuin westernien parissa, minkä lisäksi käytin lapsena Kreikasta ostettua, nahkaista cowboy-hattua jo ennen kouluikää. Asukokonaisuuteen kuului myös isäni Las Vegasista ostamat, aidosta nahasta tehdyt revolverikotelot ja Stockmannin leluosastolta hankitut kaksi metallista reikärautaa. Katsoin ala-asteella elokuvan Hyvät, pahat ja rumat (1966) koulun jälkeen rakeiselta VHS-tallenteelta. Vuoden 2007 ylioppilaskirjoitusten äidinkielen esseekokeessa oli tehtävänantona rakkauden ja ystävyyden esittäminen lännenelokuvissa, mikä oli kuin minulle luotu kysymys. Äidinkielen arvosanaksi tuli Magna cum laude. Tähän päivään asti olen keräillyt innokkaasti DVD- ja Blu-ray -lännenelokuvia, jotka ovat kokoelmani kalleimpia aarteita. 

Innokkaan harrastustaustani vuoksi western-elokuvista on tullut yksi keskeisiä kiinnostuksen kohteitani myös asiaproosan kirjoittamisen saralla. Käsittelin musiikkitieteen gradussani Yhdysvaltojen Etelän audiovisuaalista kuvaamista, keskittyen siihen, millä elokuvamusiikillisilla keinoilla Yhdysvaltojen Etelävaltioita kuvataan. Tarkastelin muun muassa kahta western-elokuvaa: Sam Peckinpahin klassikkoa Hurja joukko (1968) ja Walter Hillin teosta Lainsuojattomat (1980). Etelä ja Länsi eivät ole kovin erilaisia, sillä niitä ilmennetään samankaltaisilla musiikillisilla merkeillä, kuten haikeasti honottavilla huuliharpuilla, valittavilla dobroilla ja hilpeillä banjoilla. Näistä merkeistä tunnistamme lukuisat kulttuurintuotteet televisiosarjoista videopeleihin Etelän maaseudulle tai Lännen miljööseen sijoittuviksi. 

Lännenelokuvagenre kukoisti 1930-luvulta 1950-luvulla, minkä jälkeen sen on sanottu kuolleen jo useita kertoja. 1960-luvulla, kun western-genrestä tuli entistä kantaaottavampi, verisempi ja todenmukaisempi, puhuttiin revisionistisista lännenelokuvista. Nämä uudenaikaiset länkkärit pyrkivät nimensä mukaisesti uudistamaan lännenelokuvien tapaa kuvata sankareita, aikakautta sekä alkuperäisasukkaita. Esimerkiksi aikaisemmilla vuosikymmenillä juhlitut ratsuväen sotilaat kuvattiin 1960-luvulla raakalaisina, mikä yhdistyi Vietnamin sodan kauhuihin. Samankaltainen tyyli jatkoi läpi 1970-luvun, joka oli myös western-parodioiden aikaa. 

1980-luvulla westernejä ilmestyi harvakseltaan. Suurinta osaa kauden teoksista pidetään genren pohjanoteerauksina. Kauriinmetsästäjästä (1978) tunnetun Michael Ciminon jättiepookki Portti ikuiseen (1980) käytännössä tuhosi United Artists -tuotantoyhtiön, kun se toi ilmestyessään takaisin vain murto-osan valtavasta budjetistaan. Vuonna 1989 Larry McMyrtryn kirjoihin Vaarojen maa perustuva minisarja puhalsi eloa genren hiipuvaan hiillokseen. Varsinaisena genren elvyttäjänä pidetään Clint Eastwoodin elokuvaa Armoton (1992), joka voitti kaikkiaan neljä Oscaria vuonna 1992. Elokuva kertoo ikääntyvästä entisestä pistoolisankarista, joka menee viimeiseen toimeksiantoonsa, kun erään kaupungin prostituoidut palkkaavat hänet kostamaan miehille, jotka pahoinpitelivät yhden naisista. 

2010-luvulla lännenelokuvia on ilmestynyt yllättävän paljon, mikä on hyvin pitkälti Quentin Tarantinon Django Uchainedin (2012) ansiota. Lisäksi John Sturgesin klassikko Seitsemän rohkeaa miestä (1960) sai toisen uudelleenfilmatisointinsa vuonna 2016, sitten vuoden 1998 televisiosarjan. Silti western on jäänyt liukuhihnalla tuotettujen supersankarielokuvien varjoon. Myös akateemisessa maailmassa western-tutkimukset loistavat poissaolollaan, ja monet suomalaiset genren asiantuntijat ovatkin tietokirjailijoita. 

Tilanteeseen lienee vaikuttanut pinnalla olevat ilmiöt, kuten päätään nostanut feminismi, jonka mukaan westernit ja niiden esittämät mieskuvat ovat vanhanaikaisia. Mielestäni on kuitenkin tärkeää tutkia vanhempiakin esitystapoja, koska emme muuten tietäisi esimerkiksi länkkäreiden sankarittarien vuosikymmenien aikaista kehitystä miessankareille alisteisista seinäruusuista aktiivisiksi toimijoiksi. Feministisissä länkkäreissä naiset ovat usein omaksuneet stereotyyppisiä maskuliinisuuden piirteitä, kuten aggressiivisuutta, itsenäisyyttä ja hallitsevuutta. Kovin moni sosiaalisessa mediassa vaikuttava ”leffanörttikään” ei mainitse usein yhtäkään lännenelokuvaa suosikkien listoissa. Poikkeuksena tähän on kotimaisiin DVD-esittelyihin keskittynyt Mad Dog Markkasen DVD-saluuna: Youtube-kanava, ”jossa ei turhia hienostella”. Kuolleeksi genreksi western voi verrattain hyvin, ja siinä on edelleen paljon aineksia tutkimuksiin.