Laulaja astui varjoista hyräillen keinuvaa säveltä
se sousi kuin kehto rakkauden kehässä,
tai laineitten liekoma vasu vedestä taittuvien valonsäteitten seassa.Pieni elämä uinui kotelossaan,
päällimmäinenkin päivien pinosta oli puhdas.

Ääni voimistui, tuli todemmaksi.
Aamun valjettua yhtyi melodiaan värisevä viulu,
kertoen alkukaaoksen mahdollisuudesta,
räjähtävästä voimasta ja kuolemattomuudesta.
Riitaakin särähti sävel.

Mutta unohti paljon,
elämän tähden.
Taisteluitten veriset tantereet,
haavoittuneiden tuskanhuudot ja äitikaipuun,
kylmän, nälän ja syöpäläiset.
Vain sankarin tarina kulki nuotilta toiselle
kevyesti ja kauniina.

Matalat surua itkevät kohdat
paloivat vähitellen puhtaiksi ja kaunattomiksi.

Ei-kenenkään-maalla laulu vaikeni eilisen ja huomisen väliin.
Jatkui hyminänä, johon sanoja ei oltu kirjoitettu.
Antoi toivoa
pohjalta vaimeana kuuluvaan haikeuteen
rakensi siltaa pelkojen, pettymysten ja masennusten yli.

Mutta palkkien pimennossa lymysivät sairaus ja kuolema.
Kerran ne astuisivat esiin
kertomaan tarinan lopun

suuren hiljaisuudentai
avaran valon.

– Akka Varis –