Kadotin lapseni turhuuden turuilla.
Lapseni kadotin.
Solien sokkeloissa kartatta kulkien kadotin pilttini pienen.
Aamun hetkinä,
hämärän tunteina hukkasin sieluni soiton.
Kadotin lapseni,
tunteeni kielsin.
Tanhujen pyörteissä, helmojen hulmeissa
korkojen korskean kopinan keskeen.

Lapsetta siitä turulleni työnnyin, jalkani joudutin kiviselle tielle.Tamppasin tannerta ankarin askelin, sotkin saappain vehreät versot.

Surutta itkuni sisääni sulloin,
itseni kaiholta kätkin.

Ahtasin laivani laitoja myöten, tuskalla tilkitsin
uskoni,
toivoni.

Missä lie mittani, paaluni paikka,
taapäin tulla, etsiä esiin,

kudottaa kaukaa
kylmästä kaivaa
haudattu,
hento?

Maali on lähellä, vaan ennen sitä,
haluan palata, tulla ja noutaa.
Paikata astian ehjäksi vielä.

Itkethän lapseni sisällä siellä.
Itkethän lapseni, kummina kysyn,
kun ilman kastetta silloin kerran.

Lapseni kadotin, kipuni kiistin. 

Vaan, jos vielä idästä nousee, valkenee päivä,
saan sinut silloin.
Saan sinut sydämen liepeeseen laittaa,
rakastavat käteni päällesi laittaa.

Aamun jos saan

– Akka Varis –