Kupittaanpuisto on Suomen suurin, laajin ja vanhin kaupunkipuisto. Puistoon pääsee millä tahansa kulkuvälineellä eikä sitä ole aidattu. Kesäisin puistossa kulkee ristiin rastiin pyöriä, potkulautoja, kävelijöitä, juoksijoita, lapsia ja aikuisia. Puiston kaikilta alueilta löytyy puistolle ominaisia turkooseja penkkejä. Keskellä kulkee leveä pääkatu, joka on vain kevyelle liikenteelle suunnattu. Lähin parkkipaikka puistossa on Kupittaan Paviljongin parkkipaikka Maauimalan vieressä.

Tällä kertaa Kupittaanpuiston kävelymme alkaa Kerttulinkadun päädystä, Pingviinin Jäätelökioskin kupeesta. Kupittaanpuiston jokaisessa sopukassa on jäätelökioski, joten makeanhimon täällä ainakin saa tyydytettyä. Koirani olisi halunnut heti mennä jätskille, mutta määrätietoisesti jatkoimme kulkua Seikkailupuiston jäädessä vasemmalle. Seikkailupuistoa vastapäätä on muutaman vuoden ajan ollut lasten kuplapalloleikkipaikka, jossa lapsi menee ison kuplapallon sisälle ja voi tällä tavoin kävellä veden päällä. Se on aika tyyristä hommaa, 10€/kerta.

Emme ehdi ohittaa lasten leikkipaikkaa, koska suuntaamme isojen kuusien kupeeseen, jossa on retkipöytä ja tuolit. Syömme eväämme tässä ja kummastelemme isoa valkeaa nöyhtää, jota lentelee ympärillämme. Se ilmeisesti on jonkun puun siitepölyä, koska sitä on aina enemmän mitä tuulisempi hetki on. Koiramme ei malta syödä omaa luutaan, koska se kuulee jatkuvasti mielenkiintoisia ääniä ympäriltään.

On Turku Air Show -viikonloppu. Kolme lentokonetta lentää ylitsemme jättäen taivaalle haihtuvan valkoisen uurteen. Lasten iloisia ääniä kuuluu ympäröiviltä leikkipaikoilta. Tasainen rummun pauke kuuluu vähän matkan päässä vasemmalta, jossa tanssitaan capoeiraa. Muutama koirakko menee pääväylältä ohitsemme. Kaukaisuudesta kuuluu urheiluselostusta, josta ei saa selvää. Veritas Stadionilla on varmaan peli menossa.

Päätämme jatkaa matkaa ja lähdemme kiertämään Kupittaan lintulammikkoa, jonka asukkaat ovat tällä viikolla saapuneet puistoon. Kuulemme riikinkukon kiljaisun Liikennepuiston läheltä. Emme kuitenkaan näe lintuja tällä puolen puistoa. Kolme miestä istuu varjoisalla puistonpenkillä. Kuljemme kohti vuohien aitausta. Aitauksen reuna on täynnä ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Aitauksessa on kaksi pientä kiliä, näyttävät ihan kaksosilta. Isävuohi Valoturkki napostelee lasten aidanraosta tunkemaa ruohoa.

Vuohien takana lammen varjoisalla puolella taapertaa ankkalauma. Aikuisia ankkoja näyttää olevan kolmisen kappaletta. Nuorempia, vielä osittain untuvapeitteellä olevia yksilöitä on kolme. Yksi ankka tulee sähisemään koirallemme. Se jatkaa matkaansa eteenpäin ja sähisee toisellekin koiralle. Sen jälkeen ankka kaakattaa kovaan ääneen, kaikki muut kääntyvät toiseen suuntaan ja lähtevät määrätietoisesti taapertamaan pois. Koiramme tervehtii nuorempaa urosbullterrieriä ja käännymme kohti Paviljonkia.

Kuljemme Kupittaan Maauimalan ohi, josta ei kuulu kovaa meteliä, mikä on aika erikoista. Rapsutan oikealla jalalla vasenta nilkkaa, sinne on purrut hyttynen. Parin metrin päässä joudun heittämään crocsin pois jalasta, koska siellä on hiekkaa. Koira alkaa vetää lujemmin. Se tietää, minne ollaan menossa.

Mennään aika haipakkaa leikkipaikkojen ja kuplapalloleikkipaikan ohi, edes Seikkailupuiston kohdalla ei hidasteta. Siellä se näkyy: Pingviinin Jäätelökioski. Koira menee tottuneesti jonoon, nousee portaan kioskin eteen heti, kun tulee meidän vuoro. Tilaan yhden vaniljapehmiksen purkkiin ja kaksi vanilja-suklaasekoitusta vohveliin. Kioskin myyjä toteaa, ettemme ehkä tarvitse lusikkaa pehmispurkkiin. Naurahdan ja kerron, ettei tämä asiakas osaa käyttää lusikkaa. Koira on kovin onnellinen saatuaan sen, mitä se koko ajan halusi: oman jäätelön.

– Tiia –

Lisää faktatietoa löydät kirjoittamalla Googleen ”Kupittaanpuisto”.

Tämä postaus liittyy Tiian Maailman laidalla -sarjaan, ja on sen ensimmäinen osa.  Maailman laidalla -sarja kertoo kuvaillen erilaisista luonnonympäristöistä, joihin voi hakeutua arjen melskeeltä.