Kulttuuri ja sen ilmentäminen on jokaiselle subjektiivinen kokemus. Jotkut kokevat itsensä täysin suomalaisiksi: syövät paljon perunaa, katsovat puoli yhdeksän uutiset ja pitävät kesälomansa heinäkuussa. He voivatkin olla syntyperäistä kantaväestöä, jotka eivät kiinnitä erityistä huomiota suomalaisiin piirteisiinsä. Sitten on myös niitä, jotka tekevät erittäin selväksi suomalaisuutensa eivätkä ole lainkaan avoimia uusille asioille, esimerkiksi tulisten ruokien syöminen tai eksoottisen näköisen ruoan maistaminen ovat ylivoimaisia asioita.

Työpaikallani työskentelee täysipäiväisesti kolme ulkomaalaissyntyistä henkilöä, joista yksi on syntynyt Suomessa ja kaksi on maahanmuuttajia. Yksi työpaikkani täysipäiväisistä työntekijöistä on asunut Egyptissä. Yksi meistä viettää osan loma-ajoistaan Portugalissa, jonne hänen sukulaisensa ovat muuttaneet. Yhden sukujuuret ovat suomenruotsalaiset. Osa-aikatyöntekijämme ovat minun työssäoloaikanani olleet maahanmuuttajia. Meillä onkin vitsinä, että minä olen työpaikkamme ainoa ”finski” – olen vähemmistö.

Työyhteisössäni suomalaisuus ilmentyy hyvin erilaisilla tavoilla. Ennen tätä työpaikkaa helposti ajattelin, että suomalaisuuteen riittää kohtalainen kielitaito ja että kykenee hoitamaan asioitaan itse. Olen kuitenkin työyhteisön siivittämänä todennut, että suomalaisuus imeytyy ulkomaalaissyntyiseen tai maahanmuuttajaan erilaisin tavoin, ei pelkästään kielen oppimisen sivutuotteena.

Toisaalta ajattelen, että suomalaisilla on paljon opittavaa maahanmuuttajilta. Yhteisöllisyys, yhteisen tekemisen meininki ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat vaarassa kadota sukupuuttoon kantasuomalaisten keskuudessa. Länsimainen ajattelu tähtää individualismiin, yksilön vapauteen ja yksilön vahvuuteen, niin tiukasti, että vahva yksilö jättää varjoonsa heikot yksilöt, jotka tarvitsevat yhteisön. Osa maahanmuuttajista kummeksuu ajatusta lähettää apua tarvitseva vanhus vanhainkotiin, jos jonkun lapsista on mahdollisuus hänet majoittaa. Kantasuomalaiset vievät lapsensa päiväkotiin mahdollisimman pian ja palaavat työelämään, toisaalta ihmetellään maahanmuuttajaäitejä, jotka kasvattavat lapsensa kotona useamman vuoden ajan.

Mielestäni yhteisöllisyyden puute näkyy Kelan sairauspäivärahan hakemisessa. Sairauspäivärahan hakeminen mielenterveyssyistä on kasvanut vuodesta 2016 yli neljänneksen. Yli 74 000 ihmistä sai sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä vuonna 2018. On pohdittu, että työelämän ja työn vaativuuden muutokset ovat osasyynä sairauspoissaolojen kasvuun. Voi siis sanoa, että työelämä ja työ itsessään vaativat yksittäiseltä ihmiseltä niin paljon, että päädytään sairauslomalle mielenterveyssyistä.Miksei kukaan huomaa sitä? Miksei kukaan puutu? Miksi seurataan vierestä?

Koska yksilöllisyys. Yksilön on jaksettava ja pystyttävä tekemään omat työnsä työaikanaan työn vaativuuden määräämällä tavalla. Muut työntekijät huolehtivat omista töistään sekä kauhistelevat omaansa ja muiden työmäärää. Joku heistä on kuitenkin vaarassa sairastua, vaikka muilla samaa vaaraa ei olisikaan. Onko henkilöllä, jolla on vaara sairastua, ympärillään yhteisö, joka uskaltaa ja huomaa yksilössä tapahtuvat muutokset ennen kuin on liian myöhäistä?

Yhteisöön tukeutuva henkilö voi saada tukea ja apua mahdollisen sairauden ensivaiheissa, hän voi saada jonkun vetämään hätäjarrusta ja ottamaan kopin. Tällä tavoin on mahdollista välttää konfliktit ja ongelmat työpaikalla, on mahdollista päästä tilanteen yli ilman sairauslomaa ja/tai lääkitystä ja/tai terapiaa.

Mutta entä se yksilö? Kuten Kelan luvuista näimme, yksilö voi kuulua tuohon yli 74 000 henkilöön, jotka ovat mielenterveyssyistä sairaslomalla. Yksilö voi tuntea olevansa suomalainen, kun tekee töitä, vaikka pää ei kestäisi. Yksilö noudattaa yhteiskunnan ennalta määräämää tavoitetta: synny, opiskele, tee töitä, kuole.

Jos koet itselläsi tai läheiselläsi olevan avun tarvetta mielenterveydellisistä syistä, MIELI Suomen mielenterveys ry päivystää kriisinumerossaan: 09 2525 0111.

Tämä postaus liittyy Tiian Se oikea Vakke -sarjaan, ja on sen toinen osa. Se oikea Vakke -sarja käsittelee tavallisen ihmisen ennakkoluulojen muokkautumista ihmisen joutuessa ennen kokemattomiin tilanteisiin.